Itsenäisyyspäivän vastamielenosoitus näytti voimansa. Kadulle oli kokoontunut tuhansia ihmisiä vastustamaan äärioikeistolaista ajattelua. Mutta entäpä jos
tuo vastamielenosoitus olisi jatkossa omaehtoisempi ja kekseliäämpi, enemmän omista lähtökohdistaan ja arvomaailmastaan tietoisempi mielenilmaus.Jos oikeisto on ikään kuin ominut kumpujen yöstä ponnistavan aatemaailmansa
ja itsenäisyyspäivän omiin tarkoituksiinsa sankarihautoineen kaikkineen, niin vastamielenosoitus voisikin keskittyä tähän päivään ja tulevaisuuteen. Ihanpa vain ehdotuksena vaikkapa
kulkue Hakaniemestä demokratian ytimeen, eduskuntatalon eteen. Soihtuja (vaihtoehtoisesti hautakynttilöitä), eduskuntatalon edessä esityksiä musiikkia ja tietenkin puheita (olemmehan pönäköitä suomalaisia).
Koko "mielenilmaus" voisi olla paljon karnevalistisempi ja iloisempi ilmestys. Kovin vakavahenkistä taaperrusta on suomalainen itsenäisyyspäivän vietto. Missä on kohottavat asiat, ei edes ilotulitusta missää
Uusimmat kommentit
Hienoa Matti että jaksat edelleen kirjoitella, välittää ja vaikuttaa. Jatka samaan malliin.
Keskustelu käytiin jo FaceBookissa mutta totean vielä että kuvien julkaisulle ei ole laillista estettä. Ovat ilmaisunvapauden piirissä ja perustuslaissa määriteltyjä asioita.
Tietänet, että kuvien jakelu levitykseen ei ole ilman kohteen lupaa laillista. Näin kuitenkin menettelit viikko sitten julkaisemalla Facebookissa. Tietänet, että kuvien julkaisuun näin laajasti, pitä
Palaan viikko sitten julkaisemaasi Facebook- levitykseen kuvastani Paltaniemen päivien yhteydessä. Olen saanut paljon palautetta sekä esiintymisestäni että roolikuvasta, jonka välitit lupaa kysymättä.