Pernasaaren koulukodin museon aarteita
Laukaan avovankila tunnettiin ennen aikaan pahamaineisena Perniksenä eli Pernasaaren koulukotina. Siellä koulukotiin pienestäkin rikkeestä, koululintsaamisen tai vanhempien varattomuuden seurauksena joutunut nuori pakotettiin kovaan työhön. Koulukodeissa lapsilla teetätettiin miesten hommia; ojankaivuuta, metsätöitä, tukinajoa. Vaatteet olivat kurjat mutta töitä tehtiin läpi vuoden. Surullisen kuuluisa oli Pernasaaren sementtivalimo joka tunnettiin halki Suomen. Pernasaaressa oli myös Suomen koulukotien ainoa suljettu osasto Leppäniemi.
Olot koulukodissa eivät olleet hääppöiset. Nuoret rötöstelivät ja yrittivät sitä kautta päästä vankilaan mikä katsottiin auvoisemmaksi paikaksi varttua aikuisikään. Vankilassa ei käytetty ruumiillista kuritusta toisin kuin koulukodeissa. Perniksessä ruumiillinen rangaistus poistui pedagogisesta ohjelmasta vuonna 1967. Aiemmin pojat olivat saaneet valita joko 15 raipaniskua tai neljä vuorokautta eristysselliä. Pojat valitsivat yleensä piiskauksen.
Uusimmat kommentit
Hienoa Matti että jaksat edelleen kirjoitella, välittää ja vaikuttaa. Jatka samaan malliin.
Keskustelu käytiin jo FaceBookissa mutta totean vielä että kuvien julkaisulle ei ole laillista estettä. Ovat ilmaisunvapauden piirissä ja perustuslaissa määriteltyjä asioita.
Tietänet, että kuvien jakelu levitykseen ei ole ilman kohteen lupaa laillista. Näin kuitenkin menettelit viikko sitten julkaisemalla Facebookissa. Tietänet, että kuvien julkaisuun näin laajasti, pitä
Palaan viikko sitten julkaisemaasi Facebook- levitykseen kuvastani Paltaniemen päivien yhteydessä. Olen saanut paljon palautetta sekä esiintymisestäni että roolikuvasta, jonka välitit lupaa kysymättä.