"Ah, Herra,

kuin suur vihamiesteni lauma on häijy,

mi vastaani nousee ja henkeä, onnea väijyy",

runoili ruotsalaisen maanviljelijän poika, kirjailija Lars Vivallius vankilassa, jonne hänet oli heittänyt mistään piittaamaton huolettomuus ja seikkailunhalu. Runoilija Vivallius oli virkeä sekoitus kulkuria ja kosmopoliittia, kekseliästä ja elämäniloista vähänkäytetyllä omallatunnolla varustettua opportunistia. Vivalliuksen kirjailijaura oli epätavallinen. Hän oli vankityrmärunoilija, häkkilintu, joka lauloi laulunsa vankeudessa eri puolilla Eurooppaa.

Vuonna 1625 otti nuori ylioppilas pitkät Uppsalan yliopistosta ja lähti hankkimaan elämäänsä "experienssiä". Matka suuntautui ulkomaille Hampuriin ja sieltä Englantiin ja edelleen Puolaan. Vivallius keksi ottaa uudeksi nimekseen Erik Gyllenstjerna ja esiintyi tämän jälkeen vapaaherrana. Väärennetty uusi nimi ja aatelisarvo takasivat huolettoman toimeentulon.

1600-luku oli Euroopassa sotaisaa aikaa mutta se ei huolettanut Vivalliusta. Hän osasikin siirtyä pahimpien rähinöiden alta pois. Mikään isänmaanystävä hän ei ollut. Hän uskalsi veljeillä jesuiittojen kanssa, mikä siihen aikaan oli luterilaiselle Ruotsin kansalaiselle hengen päälle käyvää ekumeniaa.

Vivallius matkusteli laajasti Gyllenstjernan nimellä. Hän kierteli Hollannissa ja Ranskassa ja elätti itsensä lainaamalla rahaa ja piirtämällä ihmisten muotokuvia. Pistäydyttyään Italiassa ja Sveitsissä hän päätyi Nurnbergiin Saksaan, jossa eleli komeasti ja järjesti näyttäviä juhlia ja joutui ensimmäisen kerran vankilaan. Vivallius sai istua nurnbergiläisessä vankilassa toista vuotta maksamattomista veloista.

Huolimatta vankeudestaan hän solmi useita ystävyyssuhteita ja antautui lemmenseikkailuihin. Samaan aikaan hän laati anomuksia ja maireita runoja. Vivallius pääsikin vapaaksi pian ilman rangaistusta. Hänen oli sen sijaan luvattava maksaa "kunniasanallaan" velkansa takaisin. Se ei kuulunut Vivalliuksen suunnitelmiin. Hän päätti matkustaa koti-Ruotsiin halki kolmikymmenvuotisen sodan runteleman Euroopan.  Mutta huonoa tuuria riitti. Vivallius joutui saksalaisten vangiksi. Häntä epäiltiin vakoojaksi ja hänet tuomittiin saman tien hirtettäväksi.

”Aatelisesta” nimestä oli apua. Gyllenstjernan nimellä Vivallius hommasi itselleen kuninkaallisen passin. Niin matkusti entinen Uppsalan ylioppilas saattueen kera halki Tanskan Helsingöreen saakka, jossa hän viipyi ruotsalaisen ministerin vieraana. Lundissa hän kävi "sukuloimassa" tuomari Henrik Gyllenstjernan luona, joka mieltyi Vivalliukseen niin että lahjoitti hänelle kaksi hevosta.

Kirjallinen toiminta sai jatkoa Vivalliuksen kärähdettyä väärän nimen käytöstä ja jouduttua vankilaan Tanskassa. Hän oli mennyt väärällä nimellä naimisiin tanskalaisen aatelisneidon kanssa. Kirjallinen toiminta kohdistui pääasiassa häpäisemään appiukkoa, joka oli vaatinut vävypojalleen ankarinta rangaistusta ja kidutusta. Laatipa Vivallius laajan latinankielisen tutkielman avioliitostaan. Vivallius vetosi ankaran katuvana kuninkaaseen, mutta katsoi kuitenkin viisaammaksi paeta. Pakomatka otti koville. Neljä päivää makasi runoilija väsyneenä ja nälissään metsässä sotilaita paossa. Kotiseutu kutsui jälleen. Vivallius pääsi Ruotsin rajan yli mutta onni ei ollut kuitenkaan pitkäaikainen. Tukholmassa hän jäi kiinni. Nyt häntä syytettiin kirkon ehtoollisviinin juomisesta, kirkkokalleuksien varastamisesta ja paavillisten, herjaavien laulujen jättämisestä raiskatun kirkon alttarille. Tapaus järkytti suuresti ruotsalaisia. Vivalliuksen epäonnea lisäsi Tanskan tapauksen esilletulo. Vankeutta jatkettiin. Vangin olot olivat kuitenkin leppoisat. Vivallius saattoi jaloitella ulkoilmassa, kylpeä ja käydä kirkossa, jossa hän kuitenkin järjesti välikohtauksen. Hän meni istumaan ylhäisölle varattuun penkkiin. 

Vankilassa Vivallius antautui kirjallisten töiden pariin ja piirteli korkeiden herrojen kuvia. Hän suunnitteli raamatun pukemista ruotsinkieliseen runoasuun, tarjoutui puolustamaan 30-vuotisen sodan välttämättömyyttä. Lisäksi hän aikoi käsitellä viidellä eri kielellä silloista valtiotilannetta ja taivuttaa evankelisten maiden asukkaat paavia vastaan. Hän sepusti ennustuksia ja kertoi unia, joihin hän kehnosti kätki tuomariensa mielistelyä.

Samaan aikaan Vivalliuksen vihaama appiukko oli ollut toimelias ja käynyt vaikutusvaltaisten henkilöiden luona kauhistelemassa Vivalliuksen  nousukasmaisuutta ja väärällä nimellä ja arvolla esiintymistä. Yleinen mielipide kääntyi Vivalliusta vastaan.

Vivalliuksen rikokselle ei löytynyt rangaistusta Ruotsin laista. Häneen sovellettiin roomalaista oikeutta. Vivallius "muille esimerkiksi ja varoitukseksi" päätettiin lähettää "Inkerinmaalle tai jonnekin muualle pidettäväksi tallessa tai vankeudessa”, kunnes hänen tekonsa ja nuoruudenrikoksensa tulisivat sovitetuksi ja hänessä huomattaisiin jotakin parannusta. Hänet lähetettiin silloisen Ruotsin kaukaisimpaan periferiaan. Kajaaniin.

Vivalliuksen Kajaanin vankeus alkoi vuona 1636 ja kesti viisi vuotta. Samana vuonna pääsi Kajaanin- linnasta vapaaksi historioitsija Messenius. Silloisen Ruotsin kaksi huomattavinta kynämiestä istuivat peräjälkeen yhteensä kaksikymmentäviisi vuotta Kajaanin linnan vankeudessa.

Kajaanin linna, jota oli alettu rakentaa vuosi ennen Vivalliuksen syntymää, oli vangille kurja paikka. Kolmekymppinen Vivallius valitti jo toisena vankeusvuotenaan kuinka hänen ruumiinsa oli täysin turmeltunut, rinta pöhöttynyt ja jäsenet niin jäykät että tuskin pääsi vuoteeseen. Mutta sinnikkäästi Vivallius jatkoi kirjoittamistöitään vaikka kirjoituskäsi puutui ja jäykistyi niin että sitä piti välillä toisella kädellä väkisin oikoa.

"Kuin vihreän laakson ruusu, varjoisan metsän laidassa", kirjoittaa Vivallius, "kylmän, syvän ja vuolaan puron partaalla ihanana kukoistaa aamulla, kun kirkas aurinko nousee, kaste kimaltelee ruohossa, käki kukkuu ja lintujen liverrys kaikuu laveasti, mutta ennen sinisen illan tuloa, kun kukin käy lepoa ja rauhaa etsimään ja aurinko painuu metsän helmaan, ruusu on kuihtunut ja kalpea, tuoksuton ja suloa vailla, maahan poljettu ja unohdettu, niin on elommekin lyhyt; tänään nuori, kaunis, reipas ja rikas, huomenna kuollut, jäykkä ruumis."

Aina kirjailijan laulujen sävyt eivät ole näin tummat. Hän jaksaa luottaa tulevaisuuteen ja laatii armahdusanomuksia, joissa vetoaa tuomariensa sääliin, nuoruuteensa ja tekemäänsä päätökseen parantaa elämäntapansa. Ja muuttunut mieshän Vivallius oli vapautuessaan. Karu vankilaelämä oli kovettanut hänen luontensa ja karistanut siitä kaiken huolettoman romantiikan. Tilalle tuli omanedun tavoittelu ja laskelmointi.

Vapauduttuaan Vivallius meni uudelleen naimisiin ja muutti kotitilalleen Vivallaan, jonka oli juoninut omaisilta itselleen. Lakimieheksi kouluttautunut Vivallius harjoitti ahkerasti praktiikkaansa myös yksityisesti yrittäessään väen väkisin laajentaa tiluksiaan. Hänellä saattoi olla viisikin juttua samaa naapuria vastaan yksillä käräjillä.

Vivallan kyläläiset tuskastuivat ennen pitkää riitaisaan naapuriinsa ja kurittivat tätä omakätisesti. Vivallius saattoikin laskea seuraavilla käräjillä saaneensa "yksitoista mustelmaa ja verihaavaa päähän ja muualle".

Vivallius oli kuollessaan  kuusilymmentäneljävuotias. Hän koki luonnollisen kuoleman.