Santalan merimetsoyhdyskunta
Hangon Santalassa vuodesta 2011 pesinyt merimetsokolonia on keväällä 2017 totisen paikan edessä. Pesäpuut kaadatti hygienia- ja hajuhaittoihin kyllästynyt maanomistaja ely-keskuksen siunauksella. Yli neljäsataa merimetsoparia menetti näin kotinsa ja samalla Uudenmaa ainoan merimetsojen puupesäkolonian.
Merimetso on toimelias lintu ja onkin arvioitu, että linnut eivät kovin pitkään tuhoa ihmettele vaan alkavat rakentaa uusia pesiä joko naapurisaarten puihin tai luodoille maahan. Vuonna 2012 Santalan koloniassa laskettiin kolmekymmentä pesää, 2014 kaksinkertainen määrä ja vuonna 2015 jo yli 300 pesää.
Ihminen paikka paikoin huonosti sietää äänekästä ja linnun ulosteelle tuoksahtavaa merimetsoyhdyskuntaa mutta harmaahaikara ei ole touhukkaista naapureistaan moksiskaan. Merimetsojen ohella menetti pesänsä myös muutama harmaahaikarapariskunta.
Uusimmat kommentit
Hienoa Matti että jaksat edelleen kirjoitella, välittää ja vaikuttaa. Jatka samaan malliin.
Keskustelu käytiin jo FaceBookissa mutta totean vielä että kuvien julkaisulle ei ole laillista estettä. Ovat ilmaisunvapauden piirissä ja perustuslaissa määriteltyjä asioita.
Tietänet, että kuvien jakelu levitykseen ei ole ilman kohteen lupaa laillista. Näin kuitenkin menettelit viikko sitten julkaisemalla Facebookissa. Tietänet, että kuvien julkaisuun näin laajasti, pitä
Palaan viikko sitten julkaisemaasi Facebook- levitykseen kuvastani Paltaniemen päivien yhteydessä. Olen saanut paljon palautetta sekä esiintymisestäni että roolikuvasta, jonka välitit lupaa kysymättä.