Rikkihapon tuoksuinen dokumentti

Markku Heikkisen dokumentti näyttää viimevuosien kestouutisesta uuden näkökulman. Elokuva antaa äänen talvivaaralaiselle duunarille. Estoitta työntekijät ääntään käyttävätkin. Puutteellinen ja huonosti tehty suunnittelutyö kaivosta perustettaessa saa huutia, samoin perustaja toimitusjohtaja Pekka Perä. Eräs työntekijöistä luonnehtii Pekka Perää liian suorasanaiseksi, toinen arvelee Perän ajan olevan ohitse kaivoksen elämässä. Perä ei ole saanut dokumentissa suunvuoroa tai hän ei ole sitä halunnut ottaa. Perä pyörähtää kyllä uutiskuvissa puhumassa tankeroenglantia jossakin seminaarissa, vilahtelee taustalla ihmisjoukoissa.

Pandorran lipasta ei saada enää kiinni. Kaivoksen aikaan saamat ympäristötuhot ovat tosiasia. Jo pariin otteeseen ympäristöä pilanneet lietealtaat ovat täynnä. Talvivaarassa samoin kuin koko Kainuussa on poikkeuksellisen runsasluminen talvi. Mitä tapahtuu keväällä kun lumet sulavat? Mikä on kaiken kaikkiaan kaivoksen tulevaisuus? Toiminnalle haetaan tällä hetkellä epätoivon vimmalla rahoitusta. Nikkelin saostusprosessi seisoo tällä hetkellä, kaivos ei tuota tuloja. Kaivoksen johdon ilmeet ovat vakavia, neuvottomia. Surkuhupaisalta ja samalla pelottavalta kuulostaa kohtaus jossa ympäristöaktivistit neuvovat yhdessä lukuisista yleisötilaisuuksista kaivoksen johtoa valumavesien patoamisessa.  

Katsojan empatia on täysin työntekijöiden puolella. Sinnikäs ja tietäväinen aktivistien joukko herättää ihailua. Hyvä että joku edes jaksaa ja välittää. Toivottavasti tänään 20.2. kaupalliseen levitykseen tuleva elokuva saa katsojia. Dokumentin ennakkoesitys Sotkamon Visio-elokuvateatterissa ei luvannut hyvää. Katsomossa oli kokonaista viisi ihmistä.