Persaukisen juttuja

 

Legendaarinen paroni von Munchhausen on ollut oikeasti olemassa. Hän oli ammatiltaan sotilas joka taisteli tiettävästi myös Suomessa. Sittemmin upseerin uran ajettua karille hän antautui terveelliselle maalaiselämälle ja omistautui metsästykselle, ratsastusretkille ja hyvässä seurassa kerrotuille jutuille. Mutta varsinaiset Munchhausenin tarinat eivät ole hänen käsialaansa.

 

Munchhausenin tiedetään olleen suustaan hyvä. Eräs aikalaiskuvaus kertoo: "Munchhausen oli perin juurin kunnollinen ja totuutta rakastava mies. Improvisointitaidoillaan hän pystyi luo

maan tavallisimmastakin metsästys-ja matkakokemuksista huvittavia fantasioita, ja kun hän kertoessaan oikein lämpeni, hän saattoi esittää varsinkin sota- ja metsästysjuttuja kamppailuista turkkilaisia ja susia vastaan niin eloisin elein ja ilmein, että kuulijat suorastaan tunsivat näkevänsä tapahtumat."

Mitään kirjallista todistusaineistoa hän ei jättänyt jälkeensä. Niinpä ei ole tiedossa kuuluiko hänen juttuvalikoimiinsa yhtään niistä tarinoista, jotka kantavat hänen nimeään. Itse asiassa paronin tarinoiden alkuperää pystytään seuraamaan joidenkin juttujen kohdalla aina antiikin Kreikkaan saakka. Useat kertomukset periytyvät keskiajalta kuten esimerkiksi tarinat torninhuippuun kiinnitetystä hevosesta ja kuuhun kipuamisesta pavunvarren avulla.

Munchhausenin tarinoiden takana tiedetään olevan von Munchhausenin maanmiehen Rudolf Raspen. Hän oli Munchhausenia parikymmentä vuotta nuorempi velkakierteessä painiskeleva aatelisherra. Raspen saavutti kuuluisuutta jo nuorena oppineisuudellaan. Hän oli kolmekymppisenä Kasselin yliopiston professori ja kuului Lontoon Royal Societyyn.

Raspen rempseä elämäntapa johti pian tilanteeseen, jossa leipäpuuta piti jatkaa kynällä. Erilaiset kirjalliset kokeilut johtivat sitten Munchhausenin tarinoiden syntyyn. Filologina Raspe oli perehtynyt kansantarinoihin. Miksi hän pisti tarinat Munchhausenin nimiin, ei tiedetä. Raspe oli kuitenkin tietoinen Munchhausenista ja tunsi hänen vaiheensa hyvin. On arveltu että Raspe halusi saada jutuilleen yhteisen nimittäjän. Ja olihan Munchhausenin maine tarinaniskijänä kova.

Juttuja leimaa niiden mahdottomuus; sorsat nielemässä samaan naruun kiinnitettyä syöttiä, paroni vetämässä itseään ja hevostaan ylös suosta tukastaan, tarina kahtia leikkautuneesta hevosesta. hopeisen päälaen omaava kenraali päästämässä viinahöyryjä päässään olevasta reiästä. Vaikka Munchhausen olikin synnynnäinen sanaseppo, niin valehtelija hän ei ollut. Paroniparka ei arvostanut lainkaan tarinoiden myötä saamaansa kerskurin mainetta. Tapahtumathan kerrotaan minä-muodossa eikä suinkaan vaatimattomimmalla tavalla. Sanasta munchhausen tuli valehtelijaa tarkoittava yleisnimi. Uteliaita ihmisiä saapui kaukaakin ihmettelemään kuuluisaa tarinaniskijää. Munchhausenilta yritettiin nyhtää irti enemmän hauskoja tarinoita. Lupsakka vanhus suuttui, ärtyi ja katkeroitui saamastaan kohtelusta.

Onnettomasti kävi rakkauselämässäkin. Munchhausenin rakas aviopuoliso Jacobine kuoli vuonna 1790. Pariskunnalla ei ollut lasta ja yksinäinen paroni haki lohtua 17-vuotiaasta Bernhardine von Brunnista. Sulhasen ja morsiamen ikäero oli yli viisikymmentä vuotta. Se oli liian paljon. Nuori vaimo tapaili ikäisiään miehiä ja synnytti avioliiton ulkopuolisen lapsen. Vaimo oli huikentelevainen myös taloudellisesti. Munchhausenin omaisuus alkoi huolestuttavasti huveta. Avioero söi paroniparan viimeiset säästöt ja hän kuoli katkeroituneena 22.2. 1797. Suomessa ammattisotilas Munchhausenin näyttäytyi taistellen hattujen sodassa vuosina 1741-43.