Irralliset

Kovin ohkaiselta tuntuvat aiheeseensa suhteutettuna Kaisa Rautaheimon valokuvat valokuvataiteenmuseon näyttelyssä Pojat (15.1.-27.3.2016). Kuudentoista kuvan kavalkadi ei laske katsojaa kuvattujen nuorten miesten elämän sisään vaan jää ulkokohtaisiksi. Varsinkin kun Rautaheimon tiedetään pohjustaneen kuviaan keskustelemalla ja ”istumalla kymmeniä tunteja nuorten miesten sohvilla”. Lopputulos on kovin vaatimaton tärkeästä aiheesta. Katsojalle jää pettynyt olo – tässäkö tämä olikin.

Rautaheimo on lähtenyt pelkistämään ja riisunut kuvista ympäristön ja muut ihmiset. Jäljelle jää rakeisia ja hieman suttuisia sisäänpäin kääntyneitä välähdyksiä nuorista miehistä istumassa sängyn laidalla tai autossa. Syrjäytymisprosessi kun on kovin moniulotteinen pitäen sisällään työttömyyttä, koulu(tus)pudokkuutta, yksinäisyyttä, rikollisuutta, mielenterveysongelmia, päihteitä, köyhyyttä, asunnottomuutta, velkaantumista, poliittista osattomuutta.. Miksi joillekin yksilöille käy näin? Mikä mättää? Mikä on syrjäytyvän nuoren elämän alkutaipaleella ja matkan varrella mennyt pieleen? Rautaheimon kuvat ovat kuin aiheesta tehdyt tutkimukset osviittaa antavia. Syvempi ymmärrys puuttuu. Kuten kaiketi irrallisista itseltäänkin?