5. syys, 2015

Tuomari sai uuden harjan

Miesten superpesiksen syöttötuomari Matti Lähteenmäki palkittiin naisyleisön toimesta tavasta jolla Lähteenmäki sutii kotipesän rajat puhtaiksi.

Ensimmäinen matsi loppuotteluiden sarjasta kamppailtiin tänään Vimpelissä. Juoksut menivät kirkkaasti Vedolle. Nyt alkaa olla sellainen hytinä, että mestaruusvaltikka vaihtuu.  Jymyn joukkue on epätasainen, pelinjohto kokematon ja takakenttä vuotaa kuin seula. Miksi Komulaista ja Roope Korhosta peluutetaan jokereina kun he eivät nyt kerta kaikkiaan ole parhaassa lyöntivireessä. Kokeneita räpylämiehiä Jymyn ulkokenttä suorastaan huutaa avukseen.

 

6.9.2015

 

Toinen ottelu on taputeltu Hiukassa. Mistä lie apu tullut jymyläisille mutta kovin olivat ylivoimaisia. Vimpeliläiset sohlasivat ulkokentällä niin paljon että Jymy otti kevyesti voiton haastajastaan. Vedon pelaajat olivat hermostuneen oloisia eikä eteläpohjalaisten tuskaa lie helpottanut tuomaripari Tommi Nupposen ja Ossi Muurainen epävarmat otteet. Tuomarilinja kävi vimpeliläisten älälle niin paljon myös kannattajien riveissä että vetolaiset poistuivat kesken ottelun katsomosta. Keskustelu on käynyt kuinka ollakaan tosi kuumana ja rumana(kin) sosiaalisessa mediassa. Jumalasuhteestakin on sanailtu. Tarina jatkuu viikonloppuna lauantaina Saarikentällä ja sunnuntaina Hiukassa. Joko tuolloin loppuotteluiden sarja katkeaa?

 12.9.

Kolmas matsi takana ja selvä voitto Sotkamolle. Miten minusta tuntuu että jymyt suorastaan leikkivät vimpeliläisten kanssa. Sen verran taas jymyjuna kulki omaa rataansa. Runkosarjan nöyryyttävistä vierastappioista ei ollut tietoakaan. Vimpeliläiset saivat sen sijaan maistaa omaa lääkettään ja kahlailla Savonjoessa. Ikään kuin Jymy olisi antanut aikaisemmin suitsia tarkoituksella pelailemalla vasemmalla kädellä sinne päin ja järjestämällä vimpeliläisille vipinää ja lisätäkseen lajia kohtaan mielenkiintoa. Nyt sitten tosipaikan edessä Sotkamossa on päätetty pitää kultajuhlat kotoisasti Hiukassa Sapsossa kylpien.

 13.9.

No voi että. Siihen kaatui salaliittoteoria - Hartikaisen harhaheittoon ja pallopojan räpylään. Meni viidenteen otteluun saakka nämä kinkerit. Pesiksen ystävää hemmotellaan.