2. maalis, 2015

Teksti

Tasavallan presidentin parempi puolisko Jenni Haukio kirjoitti kolumnissaan uusimmassa Seuralehdessä susia puolustavan kirjoituksen.  Haukion kirjoitus ärsytti susia vastustavan Metsästyskoiraharrastajat ry:n arvelemaan, että presidentin puoliso vainoaisi susialueiden asukkaita. Yhdistyksen mukaan Haukio olisi välinpitämätön susiongelmista kärsivien kansalaisten suhteen ja kehotti Haukion aviomiestä valistamaan ymmärtämätöntä puolisoaan miettimään mikä olisi soveliasta kirjoittelua susista hänen asemassaan olevalle henkilölle. Yhdistys vaatii julkista anteeksipyyntöä Haukiolta. Metsästyskoiraharrastajat ry:n mielestä presidenttipariin kohdistuvat ensisijaiset syytökset jos susialueella susi joskus vie lapsen joltakin perheeltä.

Suden metsästystä kannattava Suomen metsästäjäliitto sanoutui irti metsästyskoiraharrastajien mielipiteistä. Heidän edustajansa mukaan Haukiolla on oikeus puolustaa kantaansa. Liiton puheenjohtajan mukaan susikeskustelussa on puolesta ja vastaan hyvin äänekkäitä yksittäisiä tahoja.  

Luonto-liitossa ollaan tyytyväisiä, että Suomen ykkösnainen asettuu puolustamaan uhanalaista lajia.  Toiminnanjohtaja muistuttaa että suuri osa maaseudun asukkaista tai metsästäjistä ei pidä sutta ongelmana. Hänen mukaansa myös keskustelu susista on hyvin polarisoitunutta ja että ilman vuoropuhelua suden suojelun tilanne ei juuri parane.

Haukion kolumnin saamista kommenteista uutisoi Iltalehti.